tiistai 7. huhtikuuta 2009

Limanpavut eli "voipavut" provencelaisittain

Yritin löytää jotain mukavampaa sanaa limanpavulle (englanniksi butter bean). Ymmärrän, että lima tässä viittaa maantieteeseen, ei eritteeseen, mutta on se silti vähän ällö. Kyseessä on kuitenkin Phaseolus lunatus, tuo pehmeärakenteinen ja miedon makuinen herkku. Resepti syntyi ihan vahingossa kun oli käyty heräteostoksilla Hakaniemen hallin luomukasviskaupassa. Oli niin hyvää, että vauski söi melkein kaksi desiä myhistellen ja pomppien. Maistui myös aikuisille, eikä tarvitse ensinkään suolaa yrttien ja sitruunan vuoksi.

2 rkl rypsiöljyä
2 valkosipulin kynttä
1 sipuli
1 salaattisikuri
1 tlk limanpapuja (voipapuja)
1 tlk tomaattimurskaa
2 rkl sitruunan mehua
½ rkl provencen yrtit-mausteseosta (tai esim. oregano, timjami, rosmariini, laventeli, basilika)

Kuullota sipulit, valkovipuli ja suikaloitu sikuri öljyssä. Lisää muut aineet ja anna muhia hiljalleen noin puoli tuntia. Valmista tällä aikaa esimerkiksi rosmariinibataatit lisukkeeksi.

Espanjalainen kasvispaistos

Ohjetta voi muokata niin, että kierrättää edellispäivän grillauksesta ylijääneet kasvikset ja tekee siitä vuoan. Tärkeää ei ole niinkään kasvisten määrä vaan valmistustapa. Hyvää on!

1 munakoiso, koosta riippuen voi olla toinenkin
2-3 kesäkurpitsaa
1 paprika
2 tomaattia (voi jättää poiskin)
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
purkki tomaattimurskaa
purkki créme fraichea, fetaa tai raejuustoakin tai jopa loppu bechamelista jos kaapissa on
cheddaria tms. juustoraasteeksi
vähän chiliä (joko tuoretta tai purkista)
oreganoa ja timjamia, joko tuoreena tai kuivattuna
suolaa ja pippuria, soijakastiketta

Leikkaa munakoiso ja kesäkurpitsat pitkittäin viipaleiksi, n. puolen sentin paksuisiksi. Sirottele munakoisolle suolaa eli "itketä" se kitkerän maun poistamiseksi. Anna olla n. puoli tuntia ja huuhdo sen jälkeen raikkaalla vedellä. Leikkaa sipuli puolikuiksi ja tomaatit ja paprika (jos käytät) ohuiksi viipaleiksi. Pariloi munakoisot ja kesäkurpitsat pannussa vähässä öljyssä niin että pintaan tulee väriä. Laita sivuun odottamaan. Paahda samoin sipuli ja paprika sekä tomaatit niin että kypsyvät ja pehmenevät vähän. Mausta tomaattimurska valkosipulilla, chilillä, oreganolla, timjamilla, suolalla, pippurilla ja soijakastikkeella sopivan mausteiseksi. Voitele vuoka ja laita siihen kerroksittain paahdetut kasvikset ja väliin tomaattimurskaa. Sekoita creme fraicheen tai bechameliin mitä näistä sattuu olemaan eli raejuustoa sekä juustoraastetta tai fetaa. Peitä pinta tällä seoksella, raasta päälle vielä vähän juustoraastetta ja paista uunissa noin 200 asteessa kunnes pinta on kauniin värinen.

Maailman paras pasha

Olet varmaan joskus maistanut pääsiäisen herkkua pashaa. Tämä on resepti, jolla äitini tekee pashaa ja se on valehtelematta parempaa kuin mikään maistamani versio. Meillä tätä tehdään yleensä kolminkertainen annos, puolisolleni menee se 2/3 ja lopun syö sitten muu perhe ja mahdolliset vieraat. Pääsiäisenä ei paastota! Unohda siis kaikki kevyt-versiot. Tässä käytetään oikeaa voita, täyskermaa ja parhaita mahdollisia raaka-aineita.

2 purkkia rahkaa (niitä pienempiä, ei puolen kilon)
150 g voita
3 munaa vatkattuna
2 dl kermaa vatkattuna
50 g hienonnettua mantelia
1 prk hillottua appelsiininkuorta tai sekakuoria
1 appelsiini, sekä kuori raastettuna että mehu - luomua tai huolella pestyä
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

Sekoita kaikki aineet. Muistathan että voi tulee sulatettuna, jäähdytettynä, ja kaikki muut aineet huoneenlämpöisenä jotta sekoittuvat hyvin. Kaikki aineet siis saman lämpöisinä. Laita joko pashamuottiin tai siivilään valumaan painon alle viileään (jääkaappiin) vähintään yön yli. Vuoraa siivilä harsokankaalla tai avatulla suodatinpussilla.