tiistai 31. maaliskuuta 2009

Marokkolainen kasvispata

Meidän nyt reilu 8kk ikäinen vauva on maustetun ruoan suuri ystävä. Esimerkiksi vahva garam masala saa poikkeuksetta aikaan nam-pomppimisen syömätuolissa. Siksi olen yrittänyt laajentaa ruokarepertuaariani Intian niemimaan, lähi-idän ja Välimeren eteläpuolen suuntaan. Tätäkään reseptiä ei varmasti marokkolainen tunnistaisi, mutta hyvää tämä kuitenkin oli kaikkien syöjien mielestä. Riittää neljälle aikuiselle ja sormiruokailijalle, jos tarjolla on muitakin ruokalajeja. Maustemäärät ja kasvisluettelo ovat ohjeellisia, voit käyttää muitakin jos ei juuri näitä löydy kotoa.

3 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
1 iso porkkana (2 pientä)
2 sellerin vartta
1 tlk tomaattimurskaa
1 tlk kik-herneitä
1 bataatti
1 tl raastettua inkivääriä
1 tl kanelia
½ tl kurkumaa
1 rkl kuivattua oreganoa
½ sitruunan mehu
(suolaa)

Pilko vihannekset. Freesaa öljyssä, lisää muut aineet. Anna muhia hiljaisella lämmöllä noin tunti tai siihen asti että porkkana ja bataatti ehtii pehmetä. Tarjoa persiljasilpulla maustetun couscousin kanssa.

Pohjois-afrikkalainen kaalisalaatti

Tämä on oma reseptini, mutta muistuttaa tunisialaisen ystäväni kerran tekemää, joten nimesin sen löyhästi pohjois-afrikkalaiseksi. Iso annos, tästä syö niin omat kuin vieraatkin väet. Paranee yön yli säilytyksestä, joten jos voit ennakoida, tee valmiiksi päivää ennen!

½ valkokaalia
2 rkl (valkoviini)etikkaa
2 rkl vettä
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl kuivattua minttua
(suolaa, sokeria)

Viipaloi kaali ohuiksi suikaleiksi. Sekoita kastikeainekset ja hiero esimerkiksi muusinuijalla kaaliin. Laita päälle paino ja anna tekeytyä vähintään 2h värillä puristellen.

tiistai 24. maaliskuuta 2009

Tofua ja paistettua riisiä eli lähi-idän pyttipannu

Kolmihenkisen vauvaperheen resepti. Tähän ruokaan voi laittaa ihan mitä tahansa, kunhan on tähteeksi jäänyttä riisiä. Tällä kertaa kaapista löytyi:

3 dl kypsää riisiä
1 pkt tofua
6 cm purjon valkoista osaa
½ dl rusinoita
3 kananmunaa
seesamiöljyä
mausteita (esim. jeeraa=juustokuminaa ja kurkumaa)

Laita kananmunat keittymään kypsäksi (8 min) ja jäähdytä ne sitten. Kuumenna öljy. Paista sormiruokailijalle sopivaksi pilkotut tofupötköt aavistuksen ruskeiksi ja nosta syrjään (vauvalle jäähtymään jo nyt). Lisää hieman öljyä ja paista riisi. Mausta se ja jätä pannun toiselle puolelle (ota vauvalle vähän jäähtymään taas). Lisää vielä hieman öljyä ja paista pannun toisella puolella purjo ja rusinat. Ota niistäkin vauvalle jäähtymään. Sekoita kaikki paistettu ruoka pannussa, leikkaa kananmunat lohkoiksi ja korista ruoka niillä. Kun vielä katat pöydän ja annat pannun olla sammutetulla levyllä sen aikaa, on ruoka kaikille syöjille sopivan lämpöistä samalla hetkellä!

Banaaniletut

Tämä ei ole oma reseptini, mutta erinomaiseksi havaittu. Muistathan että banaani saattaa aiheuttaa ummetusta vauvoissa... Banaanien pitää olla hyvin kypsiä, voivat olla jopa melkein mustia eli lähes pilalla.

3 kypsää banaania
2 munaa
1 dl vehnäjauhoja

Muhenna banaanit haarukalla tai muusinuijalla. Sekoita muut aineet joukkoon ja paista lettupannulla pikkuohukaisia (tai isommalla pannulla vajaita pannullisia).

torstai 19. maaliskuuta 2009

Tofua kookoksessa

2 rkl (seesami)öljyä
1 pkt maustamatonta luomutofua
1 pkt kookoskermaa
1 prk tai ½ tuubia tomaattipyrettä
pari vartta kevätsipulia
1 tl inkivääriä
mausteita (esim. kanelitanko, kokonainen kardemumma, korianterin siemenet)

Pilko tofu sormipaloiksi. Paista kuumassa öljyssä, kunnes pinta vähän ruskistuu. Lisää muut aineet ja anna hautua aikuisille vähän vähemmän, sormiruokailijalle melkein kuivaksi jotta saa paremmin otteen. Tarjoa esim. riisin, quinoan, couscousin tai bulgurin kanssa.

Helppo kasvissushi / maki

Onpas meillä nyt samansuuntaiset ruoka-ajatukset, rakas isäni!

Tämä ei missään tapauksessa ole oikeaoppinen sushi-resepti, vaan laiskan sushiaddiktin oma sovellus jolla tulee riittävän hyvää ja joka sopii myös lapsille.

½ pkt sushiriisiä
1 pkt nori-merilevälevyjä
sushimatto

haluamiasi täytteitä, esim:
kurkkua (leikkaa n. 5 cm pala, poista siemenosa ja leikkaa kuoresta ja sen alla olevasta kahden tulitikun paksuisia paloja)
porkkanaa (kuorimaveitsellä tulee hyviä ohuita suikaleita)
avokadoa (suikaleina)
purjoa (parin millin paksuisina soiroina vihreää osaa)

Lisäksi aikuisille:
½ dl riisiviina- (tai muuta viini-)etikkaa
1 tl suolaa
½ rkl sokeria
majoneesia
wasabia
hillottua inkivääriä

Huuhtele riisiä kattilassa kaataen aina samea vesi pois ja lisäten uutta niin kauan että vesi on kirkasta (ehkä viitisen kertaa). Lisää sitten kylmää vettä niin paljon, että etusormen ensimmäinen nivel peittyy (mutta ei yhtään enempää). Laita kattila kylmälle levylle ja käännä se neloselle. Puolen tunnin päästä pitäisi olla riisin kypsää ja pehmeää. Ota erikseen n. desi lapselle, sekoita sitten etikka, suola ja sokeri kipossa ja kääntele ne aikuisten riisiin. Sekoittele vähitellen niin kauan että riisi on jäähtynyt kädenlämpöiseksi.

Laita matolle nori-levy. Taputtele kylmässä vedessä kostutetuilla käsillä riisiä ohut kerros, jättäen päistä n. 1 cm ilman riisiä. Laita alkupäähän, n pari senttiä riisin alusta, täytteitä raita. Aikuisille voi puristaa majoneesinikareen, sopii hyvin noihin täytteisiin. Kostuta sitten levyn loppupää varovasti vedellä ja rullaa matolla pötkylä. Kun olet rullannut kaikki pötköt, leikkaa niistä noin 2 cm paksuisia paloja ja tarjoile lapselle sellaisenaan, aikuisille wasabi-tipalla höystettynä ja soijaan kastettuna. Välillä voi napostella inkivääriä.