maanantai 18. heinäkuuta 2011

Kanttarellikastike

Meillä on siitä erikoinen 3-vuotias, että hän sorttaa kastikkeesta sienet ja syö pelkästään ne. Jopa pahimpana nirsoilukautena sienet on kelvannut, joten meillä on joskus saanut iltapalaksi desin paistettuja suppilovahveroita pelkästään, koska ne oli ainoa joka maistui. Siksi on kiva kokeilla erilaisia sieniruokia, niitä menee aina!

Tämä on vähän niinkuin italialainen versio kesäkeitosta, alkukesän herkkuja yhdessä. Hyvää niin tuorepastan kuin uusien perunoidenkin kanssa. Tässä reseptissä juju oli nimenomaan salvian voimakkaassa maussa, muut yrtit voi valita sen mukaan mitä pihalta tai maustekaapista löytyy. Jos jotain muuta haluaa.

1 iso kevätsipuli
2 valkosipulin kynttä
3 rkl oliiviöljyä
2 dl pikkuisia tuoreita kanttarelleja
1 tlk tomaattimurskaa
1 pala sokeria
tuoreita yrttejä, kuten basilikaa, oreganoa
1 tl kuivattua salviaa (kun tuoretta ei ollut tarpeeksi)
1 tl kuivattua kynteliä
mustapippuria
päälle sormisuolaa

Kuullota hienonnetut sipulit kuumassa öljyssä. Paista kanttarellit, aivan pienet kokonaisina ja isommat pilkottuna. Lisää tomaattimurska ja sokerinpala viemään tölkin maku pois. Lisää salvia. Hieman myöhemmin lisää kynteli. Anna hautua siihen asti että lisuke on kypsä, hienonna tuoreet yrtit joukkoon.