torstai 22. joulukuuta 2011

Päärynätorttu Loomis

Päärynätorttu On Rue Tatin

Susan Loomis

Torttutaikinaa, ostin Asdan voilla tehtyä. Maksaa 2,30 joten en näe syytä tehdä itse.

3 rkl tuoreita leivänmuruja paahdettuna kevyesti, siis tuoretta leipää murennettuna.

himppa sokeria + ehkä ½ dl

3 isoa päärynää. Ostin neljä, kun pari näytti niin pieniltä. Syötiin yksi kun ei mahtunut torttuun.

Laitoin eri lajeja, kahta.

Kuori, poista siemenkota ja leikkaa kuuteen osaan

Helpompaa kyllä jos leikkaa kuuteen ja sitten poistaa...

2 dl paksua kermaa tai creme fraichea

2 isoa munaa

ripaus suolaa

Avaa taikina.

Laita torttuvuokaan.

Uunin pitäisi olla jo 230ºC

Pistele taikinaa haarukalla ettei nouse liikaa.

Leivinpaperi päälle, riisiä, papuja tai kuten meillä, tarkoitukseen varattuja lasikuulia päälle ja uuniin 12 - 15 minuuttia kunnes reunat ovat kullanruskeat.




Poista paperi painoineen ja paista 3-4 minuuttia lisää, jotta pohja saa hiukan väriä.

Ota uunista.




Laita pohjalle leivänmurut. Lisäsin vieläwal-pähkinöitä jotka kandeerasin aiemmin.

Asettele päärynät aistikkaasti tortulle, leveät päät ulospäin. Ei päälletysten tai limittäin.

Jos päärynää jää yli, hakkaa palasiksi ja tee keko tortun keskelle.


Ripottele sokeri päärynöille ja paista kunnes sokeri on sulanut ja hiukan saanut väriä.

Kestänee varttitunnin.

Ota torttu uunista ja laske sen lämpö 180ºC.

Laita kerma tai CF kippoon, lisää munat ja sokeri sekä suola.


Paista noin 20 minuuttia kunnes kerma on ruskeaa ja hyytynyttä.




Tarjoa lämpimänä.


Ohjeen mukaan riittää kahdeksalle, mutta...



sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Paahdettu kauraherkku

Waldorfin salaatin walpähkinöistä jääneelle sokeriliemelle piti saada käyttöä.

Oli siis 100 g pähkinöitä kuorittuna
desi sokeria ja vettä, kiehautin, liotin 20 min sitten 120 C uunissa 30 min.

Paahda kaurahiutaleita, varo etteivät pala, koska sitten non niin kitkerää ettei sitä syö vanha Erkkikään.

Lisää reilusti voita, anna sulaa. Ripaus sokeria, anna sulaa.
Kaada pähkinäliemi sekaan, sekoita huolella.

Toisella pannulla, tai samalla kuinhan on pesty, paistetaan voissa omenanpaloja, aika pieniä.
Varo ettei mene mössöksi, mutta huolehdi, että saa väriä. Eli kuuma pannu ja nopeahkosti.

Tarjolle niin, että keskellä on raita kauraa, toisella sivulla on omenanpalat ja vastakkaisella sivulla on pari jäätelöpalloa.

Jäden päälle koristeeksi sokeroidut walpähkinät.

Saksanpähkinät

Waldorfin salaattiin tarvittiin kandeerattuja wal-pähkinöitä.

1 dl sokeria
1 dl vettä
100 g pähkinänpuolikkaita

suolaa
chiliä

Kiehauta sokeri ja vesi, laita sitten pähkinät sekaan, suolaa ja chilit, kiehauta ja ota hellalta.
Anna vetäytyä 20 minuuttia.
Ota pois sokerista, valuta hetki. Säästä liemi.
Uuni 120 astetta ja 35 min. Laita alumiinifoliolle ettei pala astia pilalle jos sattuu olemaan sokeria joka palaa kiinni.

Itse teen nyt niin, että keitin liemen ilman suolaa ja chiliä, laitan ne: Maldonin ja rouhitun chilin, vasta kun laitan pähkinät uuniin.

Jos on chiliallergia, niin wasabi antaa varmasti samanlaisen potkun!