keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Puuhella on muuttanut!

Jatkossa meidät löytää uudesta kodistamme, eli osoitteesta http://puuhella.wordpress.com/
Sama meininki jatkuu siellä ja kaikki vanhat ruokavinkit löytyvät uudesta osoitteesta. Tervetuloa!

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Pannukakku

Tämä on ollut kivinen ja pitkä taival. Pannukakun kirous on pilannut tässä taloudessa varmaan jo enemmän pannukakkuja kuin keskiverto koulukeittäjä eläessään paistaa. Mutta sitkeän yrittämisen jälkeen, monien uunimunakkaiden ja muuten vaan viallisten kokeilujen kautta olen löytänyt ohjeen, jolla jopa minä onnistun. Ja tässä se on - tätä noudatan nykyään orjallisesti koska kerran homma vihdoin toimii.

4 munaa
1 litra punaista maitoa
5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
50 gr voita

Munat rikotaan ja rakenne vatkataan rikki. Pari desiä maidosta vatkataan joukkoon. Jauhot lisätään vähän kerrassaan vatkaten niin, että muodostuu sakea, sileä taikina. Loput maidosta vatkataan joukkoon, suola lisätään ja sekoitetaan. Kaadetaan leivinpaperin päälle korkeareunaiselle uunipellille. Voista veistellään lastuja pinnalle. Paistetaan 200C noin 45 min.

Uuniomenahillo

Tänä vuonna kävi niin onnellisesti, että lampaat jostain syystä jättivät puussa olevat omenat rauhaan. Tätä ei ole koskaan ennen tapahtunut, yleensä lauma on potkinut jopa raakileet alas. Siksi pääsin kokeilemaan hillon tekoa. "Joka keitetyn paistaa, se makean maistaa" on totta tässäkin ja siksi jonain kylmänä iltana aion jättää hillon leivinuuniin yöksi. Nyt kuitenkin oli lämmin sunnuntai ja siksi mentiin sähköuunilla.

Omenia pilkottiin 3l litran kattila täyteen niin, että siemenkota poistettiin mutta kuoret jätettiin.
2 dl vettä joukkoon ja 10min-vartti keitettiin.
Lisättiin 1/2kg sokeria.

Koko homma vedettiin sauvasekoittajalla hienoksi ja kaadettiin uunivuokaan. Jätä kuplintavaraa. 180C, 45min, sekoitus välissä. Lopputuote on kullankeltainen ja aavistuksen toffeen makuinen. Voi pakastaa hyvin ja ottaa tarvittaessa jääkaappiin.

Ohessa valmis hillo kera pannukakun.

torstai 19. heinäkuuta 2012

Sienisäilöntää 1

Kävi kaupunkilaisia kylässä. Opettivat ihan uuden herkun, nimittäin sikurirouskun. Tämä sinänsä mitätön sieni on kuulemma aivan omiaan kuivattuna osana maustesekoitusta. Tästä innostuneena kipaisin heti yläkerrasta kasvikuivurin, pihalta vähän oreganoa ja laatikosta muutaman valkosipulinkynnen. Lisäksi voi kuulemma laittaa myös mustapippuria, savusuolaa tai mitä haluaakaan. Puoliso totesi kyllä että tuo näyttää kuivurin tyhjäkäytöltä, mutta tämä onkin harjoitussatsi ennen syksyn sadon alkua.


torstai 12. heinäkuuta 2012

Taas yksi sienipasta

Pian neljä vuotta täyttävä pikkukokki totesi, että nyt kyllä tuli onnistunut kastike. Olin aivan samaa mieltä. Tosi nopea, helppo ja todella herkullinen! Kuten ehkä olet huomannut, meillä ei paljon valmisliemiä käytetä, mutta tähän se kyllä sopi.

2 rkl oliiviöljyä
5 kevätsipulia tai 1 keltasipuli
2 valkosipulin kynttä
100 gr herkkusieniä
400 gr tomaattimurskaa
1/2 dl kuivattua sientä (esim. mustatorvisieni)
1 kuppi kasvisliemifondia
2 tl kuivattua salviaa

Lisäksi
täysjyväspagettia
parmesan tms. raastettuna valmiin annoksen päälle

Kuullota pilkotut sipulit öljyssä. Paista pilkotut sienet. Lisää muut aineet ja tarvittaessa vähän vettä. Anna kiehua hieman kokoon reippaalla lämmöllä sen aikaa kun täysjyväspagetti kypsyy.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Paukun paras linssikeitto


Tämä kuulosti tosi hyvältä. jonain päivänä, kun on viisi tuntia aikaa, aion kokeilla. Talouden kasvissyöjän mukaan oli kuulemma paras keitto, mitä siinä talossa oli koskaan syöty. Joten ilolla jään odottamaan!

sipulit, tavallinen ja valkosipuli
1 tuore chili
peukalon kokoinen inkivääri (raastettuna)
vindaloon cooking sauce puolipurkkia (350g purkista)
garam masala 1 1/2 teelusikkaa, niitä kuullottelin. Sitten tomaattimurskaa paketti, ja 300g turkillaista jogurttia, ja levy kiinni. Siinä annoin muhia 5h. Sitten vaan 3 dl pun linssiä ja litra vettä ja ripaus suolaa. Niin, kuullottamisen jälkeen tietysti laitoin vasta ton saucen ja tomaattimurskan.

lauantai 19. toukokuuta 2012

Nokkosrisotto osa 2

Näköjään olen joskus ennenkin "keksinyt" tehdä risoton nokkosista. Sittemmin olen yksinkertaistanut prosessia ja reseptiä, fiilannut pois kaiken turhan ja jäljelle on jäänyt vain olennaiset. Tämä on siitä kiva ruoka, että lapsosen kanssa on hauska käydä ensin puutarhassa hakemassa nokkoset ja yrtit, sitten tehdä ruoka yhdessä ja lopulta nauttia.

2 rkl oliiviöljyä
litra raakoja nokkosia
2 valkosipulin kynttä
1 pieni keltasipuli
2 dl risottoriisiä (tai puuroriisiä jos ei muuta ole)
kasvisfondi (valmis, ilman natriumglutamaattia koska se maistuu ällölle)
1 litra kiehuvaa vettä
1 rkl tuoretta oreganoa eli mäkimeiramia
1 dl parmesania, raastettuna

Pilko nokkoset. Friteeraa melko kuumassa öljyssä. Kuullota pilkotut sipulit samassa. Lisää riisi, kuullota kevyesti sekin. Lisää vettä noin desi kerrallaan, kun edellinen on haihtunut/imeytynyt. lisää fondi, loppuvaiheessa yrtit ja parmesan. Lopputulos on puuroisen pehmeää. Risottoriisi tulee noin vartissa, puuroriisi 25 min.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Tähdellistä herkkua

Olen aikuisena alkanut muistuttaa äitiäni monessa asiassa. Yksi on se tyytyväisyys, kun saa eilisen tähteistä tehtyä jotain vielä parempaa. Tässä siis tämän päivän eilisherkku:

Ylijäämäkasviksia (esim. grillauksesta, nämä olivat uunissa paahdettuja parsaa, bataattia, munakoisoa, porkkanaa, valkosipulia)
öljyä
sitruunamehua
oreganoa
200 gr soijajauhelihaa tomaattimurska
1/2 dl kermaviiliä (eilisen kastikkeen jämä)
50 gr Aurajuustoa (samoin)
50 gr juustoraastetta

Laita yöksi kasvikset marinoitumaan öljyyn, sitruunaan ja yrtteihin. Kippaa uunivuokaan, lado muut aineet järjestyksessä päälle. Paista 225C noin 20min kunnes pinta on saanut väriä.

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Kesäkurpitsapasta

Tykkään parsasta. Luulin eilen kaupassa, etten saisi tehtyä siitä pastaa ja siksi ostin korvikkeeksi kesäkurpitsan ja tofua. Sit kuitenkin löytyi toista kiloa hyviä parsoja, mut syötiinkin ne jo eilen ja palattiin tänään ap ideaan. Eli:

1 pieni kesäkurpitsa
1 pkt yrttimaustettua tofua
oliiviöljyä
3 rkl sitruunamehua
ripaus limepippuria
1 pkt tuorepastaa
40 gr voita
1 dl parmesania raasteena

Paista kurpitsa ja tofu kuumalla pannulla öljyssä pinta ruskeaksi. Mausta mehulla ja pippurilla. Keitä pasta. Sekoita kaikki kypsän pastan joukkoon.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Tuliset ruusukaalit

Nyt seis kaikki vinkuna siitä että ruusukaali on pahaa. Ei ole! Tämä vihannes ei muistuta lainkaan sitä kitkerää, vetistä mössöä, mitä mummolan sunnuntailounaalla oli pakko syödä edes yksi itku silmässä. Näihin tulee himo. Salaisuus on siinä, että ne paistetaan kuumassa uunissa. Silloin pehmeä rakenne ja maku pääsevät oikeuksiinsa. Tällä kertaa pakasteesta.

200 gr ruusukaalia
3 rkl voita
2 kynttä valkosipulia
3 rkl hunajaa
1 tl chiliä (meillä valmis south african rub -sekoitus)

Hienonna valkosipulit. Sekoita kaikki aineet uunivuoassa. Paista n 20 min n 250C kunnes pinta on kauniin ruskea.

Tässä Hasselbackan perunoiden, paistetun parsan, inkivääriporkkanoiden ja tofu tikka masalan seurassa pääsiäislounaalla. Muut ohjeet on demand.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Petrin munakas

Tuli hyvä lounas tänään kyläpaikassa, kun piti puhaltaa munia maalattavaksi.

5 munaa
100 gr aurinkokuivattua tomaattia öljyssä
100 gr fetaa
50 gr juustoraastetta
3 rkl pestoa

Pilko feta ja tomaatti. Sekoita kaikki muut aineet paitsi pesto, paista miedolla lämmöllä vähässä öljyssä. Kun pinta on melkein hyytynyt, lisää pesto. Käännä puolivälissä, kun pinta on hyytynyt ja toinen puoli saanut väriä.

Parhaasta parempi pasha

Voiko maailman parhaasta tehdä vielä hieman parempaa? Meidän keittiössä voi! Alkuperäinen suvun resepti löytyy osoitteesta http://puuhella.blogspot.com/2009/04/maailman-paras-pasha.html mutta tässä parina vuotena olen viritellyt vielä hieman tätäkin ohjetta. Nykyään mennään näin:

150 gr voita sulatettuna
3 kananmunaa
2 dl kermaa
500 gr maitorahkaa
65 gr hillottua appelsiininkuorta (1pkt)
50 gr mantelirouhetta
50 gr mantelijauhetta
1 appelsiini, kuori raastettuna ja mehu
1 vaniljatanko
2 dl sokeria

Sulata ensin voi, jotta se ehtii jäähtyä. Vatkaa munat pienen sokerimäärän kanssa. Vatkaa kerma. Halkaise vaniljatanko, raaputa veitsellä siemenet kermavaahdon joukkoon. Yli jääneen tangon voit laittaa lasipurkkiin sokerin kanssa, jolloin saat ihanaa itsetehtyä vaniljasokeria. Sekoita kaikki aineet. Vuoraa siivilä vauvan harsolla tai avatuilla suodatinpusseilla, jollei sinulla ole oikeaa pashamuottia. Laita valumaan viileään paikkaan lautanen painona päällä vähintään seuraavaan päivään. Meillä pashan teko osutetaan yleensä pitkäperjantaihin. Kannattaa säästää myös valunut neste ja leipoa siitä pullia. Pääsiäispöydän jälkiruoka kumotaan kauniille lautaselle, koristellaan tuohuksella, kukilla tai vaikka helminauhalla.

Tässä nanan mestariluomus:

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Kesäkurpitsa-bataattipaistos

Esikoinen ei pidä kesäkurpitsasta. Onneksi ainakin tässä ruoassa zucchini oli kuitenkin hyvää. Piti taas saada kaikki ruoan ja kasvisten jämät käytettyä, inspiraatio löytyi lohjalaisen kasvis-kalaravintola Rosmariinin todella herkullisesta munakoiso-kesäkurpitsavuoasta. Se oli jopa parempaa kuin tämä ja harvoin sanon näin kotiruokatyyppisestä ravintolaruoasta. Uskoisin että siinä salaisuutena oli hyvä bechamel. Meillä ei kuitenkaan ollut aineita siihen.

Valkosipulia 1-2 kynttä, kuullota
oliiviöljyssä johon lisäät
1 pieni kesäkurpitsa, viipaloi ja paista pinta tummaksi. Lisää
3 tomaattia silppuna
(pastakastikkeen loppu)
1/2 tl kanelia
1 tl oreganoa
Anna hautua sen aikaa että pilkot keskikokoisen bataatin uunivuokaan. Kaada kastike päälle, lisää
2 dl kermaa ja
1 dl juustoraastetta.

Paista 175C, 45 min.

Mustikka-pipari-mansikkapiirakka

Sovittiin, että mennään tänään iso-mummon luo ja tuodaan jotain hyvää päiväkahvin kanssa syötäväksi. Kysyin lapselta mitä haluaisi leipoa. Hän halusi tehdä "mustikka-pipari-mansikka-raparperipiirakkaa". Sovittiin kuitenkin että tehdään raparperista vasta kesällä kun tulee uusi sato, viimekesäiset kun oli pikkupakkasessa joka ei kestänyt 51 tunnin sähkökatkosta joulun jälkeen. Ja näin se tehtiin:

Pohja
200 gr piparia
70 gr voita

Päälle
1/2 l mansikkaa
3 dl mustikkaa

4 dl maustamatonta jugua
130 gr valkosuklaata (levy) raasteena
3 munaa
1 dl sokeria

Murusta piparit, sekoita voihin. Painele irtopohjavuoan pohjalle. Laita marjat päälle. Sekoita täyte, kaada päälle. Paista 200C noin 25 min, kunnes pinta on hyytynyt ja saanut hieman väriä. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.

lauantai 28. tammikuuta 2012

Uunijuurekset 2

Tämä kävisi myös hyvin sähkökatkoksen aikana tehtäväksi. Laitoin yöksi uuniin, meillä leivinuuni ei ole liian kuuma että se polttaisi ruoan. Lounaalla sitten herkutellaan!

200 gr palsternakkaa
200 gr selleriä
2 isoa porkkanaa
2 punajuurta
5 perunaa
1 valkosipuli
100 gr taateleita
1 tl timjamia
1/2 dl öljyä
2 tl valkoviinietikkaa
100 gr fetajuustoa

Pilko kuoritut juurekset pataan. Lisää fetajuustoa lukuunottamatta muut ainekset, hauduta uunissa kypsäksi. Lisää fetajuusto aamulla tai noin puoli tuntia ennen syömistä.

Porkkana-pestolasagne

Tää oli tosi hyvää. Tein suunnilleen tavallisen lasagnen ohjeen mukaan, mutta lisäsin kaksi isoa porkkanaa raasteena ja puoli purkkia (n desi) pestoa kastikkeen joukkoon. Esikoinen ei pidä yleensä lasagnesta, mutta tämä upposi.

lauantai 14. tammikuuta 2012

Sinappi

Meidän perheessä on ollut vähän maansurua siitä asti kun allerginen puolisoni huomasi, että niin Turun kuin Aurankin sinappi sisältää chiliä ja cayennepippuria. Olen suunnitellut pitkään, että yrittäisin kotikeittiössä vastaavaa, mutta jotenkin on tuntunut niin kovin hankalalta. Dijon-tyyppisistä kun hän ei pidä ja siksi aina sen harvan kerran kun saa makkaraa tai haluaisi lämmintä leipää, on ollut naama pitkällä. Nyt tein ensimmäisen testierän ja siihen meni ajatteluineen huimat 5min. Hajun perusteella aika lähellä, odotetaan tuomiota :)

60 ml Colman's sinappijauhetta
50 ml vettä
ad 60 ml asti rypsiöljyä, agavesiirappia ja punaviinietikkaa
suolaa
1 tl soijakastiketta
1 tl ruskeaa suurusta

Sekoita muut aineet kattilassa, ripottele suurus päälle. Anna kiehahtaa, sekoita 1 min ajan. Jäähdytä.

----------
Lähetetty Nokia-puhelimesta

perjantai 13. tammikuuta 2012

Tater tots

No niin, listan ensimmäinen ihmeruoka on tehty. Tämä on amerikkalaisen yrityksen neronleimaus, käytetään perunatuotteista ylijäävä hyödyksi. Näitä ilmeisesti saa ostettua pakkasesta siellä. Käytännössähän nämä on kuin pieniä röstiperunoita. Ainakaan tällä ohjeella itsetehtynä ei tunnu ihan vaivan arvoiselta, mutta mikä minä olen moittimaan vieraita ruokakulttuureja. Säästin loput pakkaseen suunniteltua laatikkoruokaa varten.

10 kuoretonta kovaksi keitettyä perunaa
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
3/4 dl vehnäjauhoa
suolaa, pippuria

paistamiseen n. 2 dl rypsiöljyä

Raasta peruna ja hienonna sipulit. Sekoita loputkin aineet joukkoon. Pyörittele palloja, litistä pallot. Uppopaista melko kuumassa rasvassa ruskeaksi molemmin puolin. Valuta talouspaperin tai vauvan harson päällä. Paista uunissa 175C puoli tuntia.

tiistai 10. tammikuuta 2012

Ruokalistojen suunnittelu

Meistä on tullut FlyLadyn seuraajia. Kyllä kuulkaa kiiltää tiskipöydät! Muutenkin elämä alkaa asettua mukavasti järjestykseen rutiinien ja hyvien tapojen myötä. Yksi minun omaksumistani on ollut ruokalistojen suunnittelu etukäteen. Joo, on mukava haaste improvisoida kaapin sisällöstä jotain herkullista ja ravitsevaa, mutta voin vakuuttaa että mukavaa on myös se, että voi käydä isommasti kaupassa kerran viikossa ja hakea vain tuoretavaraa toisen kerran. Säästyy rahaa, vaivaa ja tulee huomaamattaan tehneeksi paljon uusiakin ruokia kun käyttää vähän aikaa uusien reseptien etsimiseen. Suunnitelmista voi myös poiketa... Silloin kirjaan jääkaapin oveen laittamaani printtiin mitä oikeasti syötiin. Merkitsen muistiin myös kylässä, koulussa tai ravintolassa syödyt ateriat. Lisäksi merkitsen muistiin huomiot, kuten "Lapsi piti savujuustosta" tai "Kokeile mintun sijaan korianteria".

Tänään oli hyvin aikaa yöllä lapsosen ollessa oksennustaudissa. Tenttiin jaksaa ja kykenee lukemaan vain rajallisesti, joten käytin noin tunnin selaillen omia muistiinpanojani ja erilaisia reseptisivustoja saadakseni ideoita. Lopputuloksena neljän seuraavan viikon päivän pääruoka kauppalistoineen ja huomautuksineen sekä hieno excel-taulukko, jota voi käyttää jatkosuunnitteluun. Aikomukseni on, että kunhan tässä suunnittelussa pääsen vauhtiin, on ehkä noin kahdeksan viikon listat ja kun lista on käyty läpi, voi alkaa taas alusta. Vaikkei listasta ehkä huomaa, pyrin myös käyttämään seuraavalla tai sitä seuraavalla viikolla jotain aiemmin hankittua - siis vaikka couscous-salaatin jäljellejääneistä jyvistä täytetyt tomaatit.

Tässä suunnitelmani. Ohjeita ei vielä ole, koska sen verran luovuudelle pitää kuitenkin jättää tilaa. Jätä kommentti, jos haluat tietää miten aion jonkun tietyn ruoan tehdä, päivitän kyllä ehtiessäni ja muistaessani parhaat reseptit joka tapauksessa.

Viikko 1: (oikeasti viikko 3, mutta tämän listakierron)
Hampurilaiset ja ranskalaiset
Brittileivät ja perunalastuja
Kukkakaaligratiini, vihreät pavut, soijapullia
Tater tots ja snuggetit
Porkkana-pestolasagne
Palak paneer nokkosesta, riisi, naan
Grillattu ruusukaali, polenta ja tomaattinen sienikastike

Viikko 2:
Soijakanafajitakset
Kermainen juustokasvispasta
Couscous-salaatti
Tater tot casserole
Uuniperunat sinihomekastikkeella
Raviolipaistos
Tofunuudelit pähkinällä

Viikko 3:
Täytetyt tomaatit
Fondant-perunat, porkkanasuikaleet, sienimuhennos
Riisirisotto
Munakas
Uunijuurekset fetalla ja taateleilla, snitseli
Linssimuhennos ja riisi
Grillattu vuohenjuusto salaattipedillä, tuore leipä, tuorejuusto

Viikko 4:
Riisibiryani
Sieni-valkosipulipasta
Pizza
Kasvissushi
Soijastroganoff ja perunamuusi
Bataattiburritot
Rosmariinimarinoituja huijauskanoja, grillattuja kasviksia ja valkosipuliperunat

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Chili con ja sin Carne

Chili lihan kanssa ja ilman

Heston: " Maustevoi jota käytän tässä reseptissä on oiva lisä mihin tahansa pataan tai jauheliharuokaan. Se on helppo tehdä ja säilyy pakasteessa kuukauden. Minä tarjoan chilin aina tuoreen limetinkuoren ja -mehun kanssa lisäten smetanaa ja juustoraastetta." ½ on sama kuin 0,5 tai 50 %. Yksi ystäväni ei ymmärrä paljonko on 3/4, joten piti täsmentää.

Maustevoi

2 rkl oliiviöljyä

1 ½ tl jauhettu akuinaa

1 ½ tl cayenne pippuria

1 ½ tl savustettu paprikaa

1 tl ketsuppia

½ tl Worcestershire-kastiketta

½ tl Marmite hiivalevitettä. En löytänyt kaupasta, joten jäi laittamatta

125g suolatonta voita huoneenlämpöisenä.

Kidneypavut - punaiset

500ml suolalientä (50g suolaa liotettuna ½ litraan vettä)

150g kuivattuja kidney papuja

500g kirsikkatomaatteja varressa

Chili

Oliiviöljyä

450g jauhelihaa KASVIKSET OTTAA soijaversion, eikä keitä sitä ihan yhtä kauaa.

1 iso sipuli silputtuna

2 tähtianis

1 iso porkkana silputtuna 5 mm

3 valkosipulin kynttä silputtuna

1 vihreä chili siemenettömänä ja silputtuna. Siemenet lisäävät tulisuutta turhaan.

30g tomaattipyrettä

½ pulloa hyvää punaviiniä

50g maustevoita

3 silputtua tomaattia

500ml lihalientä KASVIKSET OTTAA kasvislientä

Tarjollepanossa

2 punaista paprikaa, paahdettuna, kuorittuna ja silputtuna

Mustapippuria

3 limetin kuori ja mehu, kuori otetaan raastimella tai muulla vehkeellä, joka tekee pientä silppua, ei siivuja kuten simaa laitettaessa

Maustevoi

Juustoraaste

Smetana

  • Vointeko alkaa lämmittämällä hiukan oliiviöljyä pannulla. Siinä paistetaan kuminaa ja cayennea muutama hetki. Kaada kippoon ja lisää savustettu paprika, ketsuppi ja Worcestershire skeä Marmite ja voi. Sekoita huolella, peitä ja laita jääkaappiin vaikka viikoksi.
  • Pavut: Laita suola ja vesi kippoon, sekoita kunnes suola liukenee. Lisää pavut ja peitä, jääkaappiin yön yli tai 12 tuntia. Varmista että vettä on tarpeeksi.
  • Laita tomaatit ja ½ dl vettä painekeittimeen. Säästä varret. Kun paine on päällä, mittaa 20 minuuttia. Ota pois lämmöltä, jäähdytä ja avaa kansi. Laita kovalle lämmölle ja keitä 10 minuuttia kunnes ½ nesteestä on haihtunut. Anna tomaattien jäähtyä, laita kippoon ja sekoita varret mukaan. Jos haistat tomaattia ja sen vartta, huomaat, että varresa on aromia!
  • Valuta ja huuhdo pavut. Painekeittimeen. Ota tomaateista varret pois ja lisää papujen mukaan. Tarkista veden määrä. Keitä paineessa 20 minuuttia. ÄLÄ LISÄÄ PAPUJA CHILIIN ENNEN KUIN LAITAT TARJOLLE!
  • Ison paistinpannun pohjalle öljyä. Lämmitä kunnes öljy savuaa. (Ei siis kannata laittaa uutta, hienoa teflonpannua tähän) Lisää jauhelihaa pieninä erinä ja pidä huolta, että se ruskistuu eikä kiehu. Tarkoitus on saada aikaan melkein mustia jauhismuruja. Kun tämä on valmista, kaada lihat siivilään ja valuta. Laita pannuun hiukan vettä ja huuhdo pohjalle palaneet mykyt lihojen sekaan.
  • Laita sitten lämpö miedommalle, lisää öljyä ja sipuli sekä tähtianis. Paista 10 minuuttia, lisää porkkana ja vs sekä chili. Paista toinen 10 minuuttia.
  • Lisää tomaattipyree, sekoit aja paista 5 minuuttia kunnes saat aikaan tiilenpunaisen pastan. Kaada viini sekaan j akeitä ilman kantta kunnes 2/3 tai 0,65 tai 66% on haihtunut. Heitä tähtianis mäelle.
  • Laita sekaan maustevoi, liha, tomaatit ja lihaliemi. Keitä 1 - 3 tuntia.
  • Laita pavut sekaan, lisää paprika ja kiehauta. Suolaa, jos tarvitaan, mustapippuria myllystä ja limetinkuori sekä mehu sekaan. Jos haluat tulisempaa, laita voinokare sekaan, smetanan viereen. Ripottele päälle raastettua juustoa, emmentaalia.
  • Heston laittoi syömäkipon toiseen kippoon, jossa oli lastuja joita täällä laitetaan puutarhassa pensaiden alle (Mulch) ja sytytti sen tuleen kaasupolttimella. Chili on UK:ssa Bonfire night-ruokaa, eli syksyn kokkotulilla syötävää. Vieraista yksi haistoi nuotion hajun tullessa Hesselle kylään ja sanoi heti: Bonfire, it must be chili!

lauantai 7. tammikuuta 2012

Paholaisen munat


Paholaisen munat

6 kovaksi keitettyä munaa.

Laita munat edellisenä päivänä kallelleen, jotta keltuainen menee keskelle.


Käytä kaksi viikkoa vanhoja munia, saat kuoret paremmin irti.

Jos ostat kaupasta, ota niitä joiden myyntipäivä on menossa umpeen.

Laita 7 munaa veteen niin että munat juuri peittyvät. Keitä melkein

kovimmalla lämmöllä kunnes höyryää ja isoja kuplia muodostuu.

Ota kattila hellalta, kaada päälle 1 rkl etikkaa, odota 20 minuuttia.

Jos munaa keittää koko ajan, tulee valkuaisesta kumia. Myös keltuaisen

ja valkuaisen väliin muodostuu rikkirengas joka haisee ja maistuu ulolta.

Sitten otat munat pannusta, laitat ne kuvan osoittamalla tavalla vehkeeseen niin saat veitikoita sydämiä.

Kannattaa laittaa "V" vaikka muovista, niin kestää.

Anna jäähtyä.

1 dl majoneesia - munankeltuainen vispataan kupin pohjalle ja siihen vispataan

öljyä tipoittain kunnes jäykkenee. Mitä enemmän öljyä, sitä jäykempää. Pidä huolta että aineet ovat saman lämpöisiä.

himppa sinappijauhetta

saman verran etikkaa

suolaa

pippuria

paprikajauhetta koristeeksi

Keltuaiset pois, haarukalla muusiksi. Sekoita kaikki -no ei tietysti paprikaa, ota uudestaan esille kun koristelet. Sullo nätisti valkuaiseen.

6 hard-cooked eggs, peeled and cut lengthwise
¼ cup Light Mayonnaise or Salad Dressing
½ teaspoon dry ground mustard
½ teaspoon white vinegar
1/8 teaspoon salt
¼ teaspoon ground black pepper
Paprika for garnish

Pop out (remove) the egg yolks to a small bowl and mash with a fork. Add mayonnaise, mustard powder, vinegar, salt and pepper and mix thoroughly. Fill the empty egg white shells with the mixture and sprinkle lightly with paprika.

Cover lightly with plastic wrap and refrigerate for up to one day before serving.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Sähkökatkosruokaa

Kiitos Tapanin ja Hannun, monissa kodeissa harkitaan varmaan siirtymistä ainakin osittain puulämmitykseen. Ne onnelliset, joilla jo sellainen on, osasivat toivottavasti turvautua muuhunkin kuin kaasugrilliin ja take away ruokaan sähkökatkojen aikana. Ajattelin kuitenkin jakaa joitain koettuja ohjeita ruokaan, joka syntyy helposti esimerkiksi pönttöuunissa, leivinuunissa tai jopa takassa. Tämä on muuten ekologinen ja helppo tapa valmistaa ruokaa myös sähkön ollessa käytössä, varsinkin kun talvikaudella lämmitetään toivottavasti uuneja joka tapauksessa.

Perusvälineistö, joka tarvitaan, on hyvä rautapata ja jos uuniin jää hiilet sisään lämmityksen jälkeen, kolmijalka. Molempia löytyy esimerkiksi kirpputoreilta ja jopa ruosteisen, ällöttävän tähmäisen valurautapadan pystyy huoltamaan parhaaksi mahdolliseksi keittoastiaksi esimerkiksi Wikikon ohjeilla. Jos on lisäksi vesipannu, voi myös kahvi- ja pesuvedet lämmittää kätevästi. Kuumassa uunissa tosin muovinen kannen nuppi sulaa, kokemusta on. Tästä on onneksi vain esteettistä vaivaa.






Paahdetut juurekset

Joululta jäi varmaan monelta juureksia yli. Tässä versiossa punajuurta, porkkanaa, lanttua ja perunaa. Pilko ne pataan, lisää yksi valkosipuli, josta kuorit vain irtoavan kuoren pois. Lisää öljyä ja timjamia sekä rosmariinia. Anna paahtua melko kuumassa uunissa kypsäksi.




Tässä on vähän samasta aiheesta toinen versio, eli uunijuurekset.

Hernekeitto

En itse tee hernekeittoa koskaan menetelmällä liotus-keittäminen. Aivan liian vaivalloista. Sen sijaan laitan illalla pataan pussillisen herneitä (500gr), kaksi porkkanaa viipaleina, yksi keltasipuli silppuna ja vettä niin paljon että pata on täysi. Leivinuuni jää meillä niin viileäksi että voi laittaa illalla uuniin jo melko pian lämmityksen päälle, pönttöuuni on kuumempi ja pitää lämmittää jo aiemmin päivällä ettei keitto pala. Opettele tuntemaan uunisi. Joka tapauksessa annetaan olla yön yli uunissa, lounasaikaan huomenna keitto on valmis. Voi lisätä vettä laimentamaan, jos on liian paksua. Suolaa maun mukaan päälle ja tietenkin sinappia.