Vähän taas taustaa tälle ruokalajille. Ystävä kysyi intialaisen ruoan ohjetta, jolla voisi tehdä vaikutuksen. Kun sitten aamupäivän selailin erilaisia herkkuohjeita, alkoi vimmatusti tehdä mieli. Ongelma vaan oli, että meillä jäätyi viime yönä keittiön vesiputki, joten mitään jossa tarvitaan kovasti astioita ei viitsinyt tehdä. Toisaalta kotoa kauppaan lähtö olisi vaatinut auton piuhaan laiton vähintään tuntia aiemmin ja nälkä oli sitä luokkaa ettei voinut odottaa. Joten väsäsin tällaisen aloo gobin/palak paneerin/murgh makhanin risteytyksen, josta tietenkin tuli taas erinomaisen hyvää. Kun vielä nappasin annoksesta kuvankin, olihan tämäkin postattava!
2 rkl öljyä
1 rkl valikoituja intialaisia mausteita
(tässä neilikkaa, juustokuminaa eli jeeraa, tähtianista, kardemummaa, kanelia, maustepippuria ja sinapinsiementä)
4 perunaa
1 valkosipulin kynsi
400 gr tomaattimurskaa
1 dl pinaattia
1 dl herneitä (pakkasesta)
1 tl minttua
3 rkl voita
1 dl maustamatonta jugurttia
päälle sormisuolaa
Käräytä mausteet hereille kuumassa öljyssä. Lisää kuoritut ja palastellut perunat, paistele hetki. Murskaa valkosipuli joukkoon ja tomaattimurska perään ettei pala. Anna hautua miedolla lämmöllä kannen alla noin 10 min. Lisää muut aineet jugurttia lukuunottamatta. Laita basmatiriisi kiehumaan paketin ohjeen mukaan. Kun riisi on kypsää, sekoita kastikkeen joukkoon jugurtti ja nauti.
sunnuntai 20. helmikuuta 2011
perjantai 18. helmikuuta 2011
Talvipäivän lämmityssoppa
Tälle on varmaan joku valmis italiankielinen nimi, mutta itse sain inspiraation Martta puhuu -piirretyn aakkossopasta, -29C lämpötilasta ulkona ja ehkä vähän jostain syödyistä tomaattikeitoista, kuten Pappa al pomodoro tai minestrone. Sanomattakin selvää että hurjan hyvää oli, muutenhan en olisi ohjetta tänne viitsinyt tallentaa.
Jos käytät kuivattuja kidneypapuja, aloita keiton teko edellisiltana laittamalla pavut likoon yöksi ja keittämällä aamusta pari tuntia.
3 rkl oliiviöljyä
3 valkosipulin kynttä
1 sipuli
3 lehtisellerin vartta
2 porkkanaa
1 tlk tomaatimurskaa (400 gr)
8 dl vettä
(1 kasvisliemikuutio)
1 tlk tai pari desiä papuja, esim. kidney
2 laakerinlehteä
mustapippuria
(1 kuivattu chili)
2 tl valkoviinietikkaa
4 viipaletta vaaleata leipää, esim. paahto- tai hiivaleipää.
täysjyväpastaa, esim. spagettia rusautettuna pieniksi paloiksi
2 rkl kuivattua basilikaa
Kuullota hienonnetut sipulit, pieneksi kuutioitu selleri ja porkkana. Lisää muut aineet, paitsi basilika ja pasta ihan lopuksi noin vartti ennen kypsymistä. Anna kiehua tunti.

keskiviikko 9. helmikuuta 2011
Suppitatti-piirakka
Lapsosen ensimmäinen resepti on tietenkin pakko kirjata ylös. Vieressä soitetaan pianolla ruoanodotus-laulua, kun piirakka kypsyy. Vaikea on odottaa, kun herkkuja on tiedossa... "Haluan syödä heti!" Resepti kehitettiin niin, että pohjasta vastasi äiti mutta täytteistä päätti lapsi.
Pohja:
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 dl vettä
1 dl öljyä
Sekoita aineet tässä järjestyksessä, taputtele voidellulle piirakkavuoalle ja paista 200C noin 10 minuuttia.
Täyte:
1 litra raakaa (pakastettua) suppitattia eli suppilovahveroita
2 rkl voita paistamiseen
1 valkosipulin kynsi
kaksi purjon lehteä (pilkuttua)
auringonkuivatustomaatteja
2 rkl pestoa
Paista sienet, kaada neste pois. Paista sitten kevyesti muutkin aineet sekaisin ja kippaa esipaistetulle piirakkapohjalle.
Smeeti:
2 dl ruokakermaa
2 munaa
Sekoita, kaada piirakan päälle. Päälle juustoraastetta. Paista vielä puolisen tuntia.

lauantai 5. helmikuuta 2011
Runebergin tortut
Tyypilliseen tapaani katsoin pari ohjetta netistä ja tein sitten oman pääni (ja kaappien tilanteen) mukaan. En pysty vielä arvostelemaan lopputulosta sillä tortut ovat vielä uunissa, mutta taikina oli ainakin mums-hyvää ja väri oli myös kohdallaan. Piparit, hapankorput ja mantelilastut saa helposti jauhettua isossa morttelissa, tehosekoittimessa tai muovipussissa, joka laitetaan keittiöpyyhkeen sisään ja hypitään päällä. Muistathan ensi jouluna että se piparitalo piti osittain jättää syömättä juuri tämän takia tai että niitä viimeisiä pipareita ei kannattanut kipata lampaille?
5 dl vehnäjauhoa
1 dl piparkakkumurua
1 dl jauhettua hapankorppua
1 dl mantelijauhetta (maukkaampi tulee hyvin helposti kuorellisista lastuista)
1 tl soodaa
200 gr voita sulatettuna
2½ dl ruokosokeria
2 munaa
2 dl kermaviiliä
pullonkorkillinen rommia
Päälle:
vadelmahilloa
sokerikuorrutetta (tee helposti oma tomusokerista ja sitruunamehusta)
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää voisula, kermaviili, rommi ja keskenään vatkattu muna-sokeri. Annostele korkeisiin muffinivuokiin (esimerkiksi isot silikoniset) noin puolilleen. Laita puoli teelusikallista vadelmahilloa jo ennen paistoa päälle (Marttojen ohje). Paista 180C noin puoli tuntia. Koristele jäähtyneet tortut hillosilmällä, jonka ympärille pyöräytät sokerikuorrutteesta rinkulan.

torstai 13. tammikuuta 2011
Sin chili sin carne
En tullut ensin katsoneeksi täältä miten olen joskus chili sin carnen tehnyt, joten tein sen mukaan kun hyvältä tuntui. Tuli niin herkullista, että ansaitsee tulla jaetuksi. Raskausruokaa tällä(kin) kertaa, mutta nyt niin ankarassa närästysvaiheessa että chili oli jätettävä pois. Mitä tämä sitten on, papupataa kai... Mutta nimenä vähemmän kiinnostava joten olkaa hyvä, chilitöntä lihatonta.
2 rkl (rypsi)öljyä
2 kynttä valkosipulia
1 sipuli
1 tl korianterin siemeniä
mustapippuria
500 gr tomaattimurskaa (jos on vain 400 gr tölkki, ei hätää)
400 gr keitettyjä kidneypapuja
400 gr keitettyjä suuria valkoisia papuja (eli liman papuja)
1 dl soijarouhetta
puoli levyä tummaa (vähintään 80%) suklaata
TAI 3 rkl kaakaojauhetta
Kuullota syvässä kasarissa tai valurautapadassa kuumassa öljyssä hienonnettu sipuli ja valkosipuli. Lisää rouhitut mausteet ja anna lämmetä kunnolla jotta maut heräävät. Lisää muuta aineet ja anna hautua miedolla lämmöllä vähintään tunti, mielellään kaksi. Tarjoa lisäkkeenä esimerkiksi keitettyä riisiä.

torstai 6. tammikuuta 2011
Kasvislasagne
Luulin, että tästä jo yksi versio olisi ollut ylöskirjattuna. Enpä löytänyt, mutta voi olla että sitkeä etsijä silti löytää jos onkin tullut kirjoitusvirhe.
Muistathan että lasagnen idea on olla kastikeruokaa pastalla, ei pastaruokaa kastikkeella. Laita siis kerrosten väliin runsaasti kastiketta, niin että levyt tuntuvat suorastaan uivan. Ihan parasta lasagnea tulee tuoreista, itsetehdyistä lasagnelevyistä. Katso vaikka durum-vehnäpussin takaa pastataikinan ohje (puolikas annos riittänee). Kaulitse taikinasta ohuita levyjä sillä aikaa kun 1. kastike muhii ja säilytä ne esim. kostean pyyheliinan sisällä siihen asti että käytät.
Ensimmäinen (ja myös erittäin herkullinen) kokeiluversioni ei sisältänyt fenkolia ja kidneypapujen sijaan oli kikherneistä tehty. Siinä oli myös kaprista, jonka tällä kertaa unohdin. Maissi voisi myös sopia hyvin makunsa puolesta. Soveltaa voi siis vapaasti ja hyvää tulee kuitenkin. Valkosipulia on tässä edelleen melko vähän, kiitos raskausällötysten. Jos olisin normaalitilassa olisin ehkä laittanut kolme. Näytti tosi tyhmältä kun jokainen rivi alkoi ykkösellä, joten poistin numeron edestä. Kaikkea tulee siis yksi kappale, jos ei muuten ole ilmaistu.
1. kastike
2 rkl oliiviöljyä
sipuli
valkosipulinkynsi
fenkoli
porkkana
400 gr tomaattimurskaa
1 dl hienonnettua raakaa pinaattia
purkki keitettyjä papuja (esim. kidney), muuten aloita edellispäivänä liottamalla ja keitä aamulla vähintään tunti
puolikkaan sitruunan mehu
sokerinpala
mustapippuria
1 rkl provencen yrttejä
Kuullota sipulit öljyssä. Pilko porkkana ja fenkoli pieneksi, paista kevyesti. Lisää yrttejä lukuunottamatta muut aineet ja anna hautua vähintään puoli tuntia, mielellään useita tunteja. Lopuksi lisää yrtit.
2. kastike
50 gr voita tai margariinia
2 rkl vehnäjauhoa
4 dl maitoa
100 gr juustoraastetta (esim. Emmental)
½ tl muskottipähkinää
Kuumenna voi kattilassa. Vatkaa joukkoon vehnäjauhot. Lisää maito ohuena nauhana vähän kerrallaan koko ajan vatkaten ettei tule paakkuja. Lisää juustoraaste ja sekoittele jatkuvasti kunnes juusto on sulanut ja kastikkeen rakenne on tasaista, juoksevaa. Mausta muskottipähkinällä.
Lisäksi:
lasagnelevyjä
50 gr juustoraastetta pinnalle
Laita vuoan pohjalle 1. kastiketta. Tämän päälle lado lasagnelevyt, päälle 2. kastiketta ja 1. kastiketta. Toista niin että levyjä on kolme kerrosta. Päällimmäisen levykerroksen päälle tulee vain 2. kastiketta ja ihan päälle juustoraastetta. Peitä vuoka aluksi esimerkiksi aluuminifoliolla ettei lasagne rusketu liian nopeasti. Poista folio noin puolen tunnin paiston jälkeen. Paista 175C uunin alimmalla tasolla 45 minuuttia. Anna seistä vartti ennen tarjoilua.

perjantai 3. joulukuuta 2010
Pikkuisen parempi ruskea kastike
Raskauspahoinvointi ei edellenkään ole lakannut vaikka puoliväliä kohta tavoitellaan ja vähän joka toinen normaalisti käyttämistäni ruoka-aineista yököttää. Siksi olen joutunut soveltamaan monesta vanhasta klassikosta uusia versioita. Tässä pohdin millaisin keinoin saisin Englannin tuliaisina saamistani Quornin paistisuikaleista* edes etäisesti stroganoffia muistuttavaa ruokaa ja tulikin erinomainen ruskea kastike!
2 rkl rypsiöljyä
2 valkosipulin kynttä kokonaisina
(paistipaloja, valmiita lihapullan korvikkeita, sieniä tai mitä vaan)
½ litraa vettä
2 rkl tomaattipyrettä
1 tl soijakastiketta
1 tl Dijonin sinappia
1 tl balsamiviinietikkaa
½ dl Maizenan ruskeaa suurustetta
1 tlk smetanaa
Kuumenna öljy. Lisää valkosipulinkynnet ja mitä nyt sienipaistinsuikaleita käytät. Kaada päälle kuuma vesi, sekoita joukkoon tomaatti, soija, sinappi ja etikka. Anna hautua ohjeen mukaan. Lisää suuruste, anna kiehua pari minuuttia ja lopuksi sekoita joukkoon smetana.
Meillä syötiin pottuvoin eli perunamuusin kanssa. Nam.
* Niissä Hälsanin patapaloissa on ällö sivumaku enkä käytä niitä juuri koskaan. Jos sinusta ne on ihan hyviä, kannattaa kokeilla tähän!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)