Lapsi keittiössä

Tämä bloggaus ei poikkeuksellisesti sisällä reseptejä, vaan kulinaristista pohdintaa aiheella lapsi keittiössä. Meillä oli taannoin 3-vuotistarkastus ja selitin terveydenhoitajalle että tapanani on yhdellä aterialla päivässä tarjota "varmoja suosikkeja" ja toisella sitten jotain vähän haastavampaa. Terveydenhoitaja kysyi mitä ne suosikit ovat ja kulmakarvat hieman nousivat kun aloin luetella ruokia, joita "nirso" kolmivuotiaamme mieluiten syö: pasta ja pesto. Erilaiset sieniruuat. Kaikista mieluiten risotto. Sushi. Ja niin edelleen.

Miten tähän on päästy? Lapsi on otettu ruoan tekemiseen ihan alusta asti, niin pian kuin mahdollista. Kun lapsi oli vähän alle puolivuotias ja tehtiin joululaatikoita, hän sai tutustuttavaksi palan raakaa lanttua ja porkkanaa. Hän on myös saanut aktiivisesti osallistua ruoan hankkimiseen esimerkiksi sienestämällä, marjastamalla, perustamalla perunamaan, osallistumalla sadonkorjuuseen ja etsimällä kaupasta tarvittavia aineita. 

Esimerkiksi vuoden ja viiden kuukauden ikäinen pystyy hyvin leipomaan piparia.

1½-vuotiaalla pysyy kauha hyvin kädessä sekoittaessa.

2-vuotiaana onnistui ainakin croissant-taikinan kaulitseminen, rullaaminen, munalla voitelu ja juuston sirottelu.

Sieniä on poimittu yhdessä 1-vuotiaasta, tässä kaksivuotias oman korin ja herkkutattisaaliin kanssa.

Tässä tehdään yhdessä ravioleja pari kuukautta ennen 3-vuotissynttäreitä.

 Tottakai aikuisen pitää olla kärsivällinen, sietää hitaus ja sotku. Neuvoja tarvitaan jatkuvasti, mutta merkillisesti taidot kasvaa harjoitellessa. Nykyään lapsi hämmästyttää taidoillaan, hän esimerkiksi osaa kuoria sipulia ja palsternakkaa (kuori irtoaa helpommin kuin perunasta tai porkkanasta), raastaa juureksia, puristaa valkosipulin, jauhaa mausteita morttelissa, jauhaa pippuria myllystä, rikkoa kananmunan ja tietekin vatkata.

Lapsen kannattaa antaa myös osallistua itsenäisesti ruokaprosessiin. Tänään esimerkiksi hän sai valita laitetaanko feta-juuston, sipulin ja tomaatin kanssa huijauskanaa vai sientä (laitettiin vaaleaa orakasta) ja laitetaanko perunoiden päälle kynteliä vai rakuunaa (kynteli tuoksui paremmalle). Muistatte varmaan myös hänen ensimmäisen oman reseptinsä, "suppitatti-piirakan".

Myös jälkien siivoaminen on lapsesta usein hauskaa. Mikä riemu, kun saa laittaa perunankuoret biojätteisiin, tiskata tai pyyhkiä pöydän :)

Mutta miksi? Lapsi harvoin nirsoilee ruoasta, jonka on itse tehnyt. Hän myös opettelee omatoimiseksi ruoan suhteen. Muistan edelleen miten hämmästynyt olin käydessäni alakouluikäisenä kylässä, jossa äiti edelleen kuori keitetyt perunat lautasella ja voiteli lastensa leivät. Lapsi saa myös tärkeitä elämyksiä, kuten miltä asiat tuntuvat, tuoksuvat ja maistuvat, miten ne muuttuvat kypsinä ja tietysti paljon onnistumisen kokemuksia. Unohtamatta ehkä tärkeintä, eli yhteistä aikaa.